Parkano

MUISTIKERHO

Palvelukeskus Rantakodon Mummon kammarissa, Niementie 2, Parkano,
kerran kuukaudessa, tiistaisin klo 14.00-15.30

Tervetuloa mukaan Parkanon Muistikerhoon tapaamaan tuttavia ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Kahvikupposen äärellä keskustellaan erilaisista aiheista sekä tehdään hauskoja aivotreenejä hyvässä porukassa! Muistikerhon vapaaehtoistoimijoina toimivat Pipsa ja Päivi.

Syksyn kokoontumispäivät: 17.9., 15.10., 12.11. ja 10.12.2024.

Seuraa paikallislehden seuratoimintapalstaa.

Yhteyshenkilö: Riina Mannismäki puh. 044 730 5270 tai riina.mannismaki@pirkanmaanmuistiyhdistys.fi  

Muistihoitaja

Parkanon muistihoitajan (Kaisa Koivula) vastaanotto Rauhalan palvelukeskuksessa.
Ajanvaraus numerosta 044 786 5340.

Vanhustenviikon tapahtuma Rantakodolla 2022. Muistikerho oli mukana tuomassa tietoa muistiasioista.

Iloa ja mielihyvää palvelutaloihin!

"Ilokseni olen saanut jo kolmen vuoden ajan Muistiyhdistyksen vapaaehtoisena Muistikerhon puitteissa kuljettaa Lidlistä ilmaisia ”ylipäiväkukkia” palvelutaloihin, jopa kolmekin kertaa viikossa. Milloin kärryllisen, milloin vähän vähemmän. Ne ovat tuottaneet valtavasti silmäniloa ja mielihyvää korona aikana, niin palvelutalon asukkaille kuin henkilökunnalle ja olen saanut viedä paljon kauniita kiitoksia Lidlin henkilökunnalle".

Arja Grönfors, Pirkanmaan Muistiyhdistyksen vapaaehtoinen, Parkanon Muistikerhon/kahvilan vetäjä

Parkanon muistikerho teki syysretken Syvillaan lokakuussa 2022. Makkaranpaistosta vastasi Raimo.
Parkanossa kehitettiin hieno yhteistyömuoto: Lidlin "ylijäämäkukista" riittää silmäniloa monille Parkanon palvelukotien asukkaille.

Itsenäisyyspäiväjuhla Parkanossa.

Parkanon Muistikerhon itsenäisyyspäivän tapahtumasta on kehittymässä juhlava perinne. 5.12.2021 vietettiin jo kolmatta juhlahetkeä tunnelmallisessa Parkanon Wanhassa Pappilassa.

Juhlapuheen piti Panu Tyrkkö. Puheenvuoro oli isänmaallinen ja kertoi nuorten kunnioituksesta omaa maataan kohtaan. Juhlassa huomioitiin Parkanon Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Hannu Tyrkkö tekemästään vapaaehtoistyöstä veteraanien ja lottien hyväksi. Juhlassa nautittiin musiikkiesityksestä sekä pitopöydän antimista.

Parkanon Sotaveteraanit ry:n puheenjohtajaa Hanny Tyrkköä muistettiin juhlassa hänen vapaaehtoisesta työstään veteraanien ja lottien hyväksi.