Muistiaktiivin kynästä
12.10.2026
Muistisairaus kiinnostaa – varsinkin iltapäivälehtiä, joiden printtipainokset kelpaavat nimenomaan iäkkäimmille lukijoille. Eikä mikään ihme. Helsingin yliopiston elokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan ”muistisairautta sairastavien kokonaismäärä kasvaa vuoden 2018 noin 124 000 henkilöstä noin 216 000 henkilöön vuoteen 2040 mennessä väestön ikääntymisen ja eliniän pitenemisen seurauksena”.
”Ilmiö on sinänsä myönteinen, sillä se kertoo siitä, että yhä useampi elää pidempään. Samalla muistisairauksien määrä kuitenkin kasvaa, mikä lisää hoivan ja palveluiden tarvetta”, toteaa Helsingin yliopiston tutkija Maria Guzman-Castillo samaisesta tutkimuksesta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kahta vaihtoehtoista kehityskulkua laitos- ja asumispalveluiden tarjonnalle. Vaihtoehto 1: Jos palveluiden tarjonta pysyy vuoden 2018 tasolla, pitkäaikaishoidon asiakkaiden kokonaismäärä kasvaisi vuoteen 2040 mennessä noin 60 prosenttia noin 117 000 henkilöön. Vaihtoehto 2: Jos palveluiden tarjonta sen sijaan jatkaa vähenemistään samaan tahtiin kuin ennen vuotta 2018, pitkäaikaishoidon asiakkaiden määrä laskisi noin 10 prosenttia vuoden 2018 tasosta. Samalla kotona asuvien muistisairaiden määrä kasvaisi noin 71 000 henkilöstä jopa 170 000 henkilöön.
Mitä sitten?
Tutkijatohtori Kaarina Korhonen muistuttaa, että väestön hoivantarve kasvaa riippumatta siitä, kuinka paljon hoivapaikkoja on tarjolla. ”Myös kotona asuvat muistisairaat tarvitsevat usein runsaasti tukea ja hoivaa, eikä paljon hoivaa tarvitsevien kotihoito välttämättä ole yhteiskunnalle ympärivuorokautista hoivaa edullisempi ratkaisu”, sanoo Korhonen.
Seuraavana ”sanomalehtikatsaus” siitä, kuinka muistisairauteen suhtaudutaan julkisessa sanassa. Suurimmassa osassa muistutetaan, kuinka vaikeaa muistisairaan on tulla toimeen yhteiskunnassa, joka tarjoaa palveluitaan yhä enemmän kännykän ja ylipäätänsä verkon kautta – ilman inhimillistä kontaktia.
Digidigi…
Suomalainen naisliitto huutaa apuun paavia verkkosivuillaan. Paavi Leo XIV on kiertokirjeessä muistuttanut ratkaisujen mittasuhteista: ”Tärkeät ja herkät päätökset ovat vaarassa jäädä täysin automatisoitujen järjestelmien päätettäväksi, jotka eivät tunne myötätuntoa, armoa, anteeksiantoa eivätkä ennen kaikkea toivoa, että ihmiset voivat muuttua. Siksi ne voivat synnyttää uusia syrjäytymisen muotoja”.
Naisliitto muistuttaa, että päätösvalta on poliitikoilla: ”Heidän on viimein tosissaan tartuttava tähän isoon yhteiskunnalliseen ongelmaan. Meidän äänestäjienkin on toimittava, digiongelmat on nostettava esille mm. vaalikeskusteluissa ja tivattava niin puolueilta kuin ehdokkailta muutosta.”
Viranomainenkin huolestuu.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo tuntuu aidosti huolestuneelta Helsingin Sanomien haastattelussa. Topon mukaan omaisetkin ovat tyrmistyneitä siitä, että ”ilman älypuhelinta heidän vanhempansa eivät pysty hoitamaan kohta enää mitään asioita itse. Vanhemman on pakko valtuuttaa lapsi hoitamaan kaikenlaisia asioita, vaikka hän oikeasti haluaisi hoitaa omat asiansa ja kykenisi siihen ihan hyvin, jos asiat toimisivat muutenkin kuin diginä.”
Topo myöntää haastattelussa, että hän on pettynyt: ”Kyseessä on selvästi iso yhteiskunnallinen ongelma, jonka pitäisi kiinnostaa ihan kaikkia puolueita. Sen sijaan asia ei tunnu kunnolla kiinnostavan yhtäkään puoluetta. Tämä on jotenkin livahtanut meidän käsistämme. Kukaan ei ole siihen tarttunut, sen kummemmin media kuin poliitikot paikallisella tai valtakunnallisella tasollakaan. On toivottu parasta ja ajateltu, että hyvä tästä tulee, kun vaan lisätään digitalisaatiota.”
Vaaraankin voi joutua.
Aamulehti kertoi heinäkuun alussa, kuinka tulipalon vaaratiedote ei tullut perille kännykkään. Jutun mukaan ilmoitus voi jäädä saamatta myös, jos sovellukselle ei ole annettu lupaa seurata sijaintia aina, puhelin on virransäästötilassa, paikannus ei ole onnistunut tai puhelimen ilmoitukset eivät ole käytössä. Lukijalle annettiin nelikohtainen lista, jonka mukaan sovelluksen pitäisi toimia.
Oma lukunsa on verkkopankki ja sen tunnukset, joita tarvitaan monenlaiseen asiointiin.
Aamulehden mukaan verkkopankkitunnusten puute vaikeuttaa lähes kaikkea viranomaisasiointia ja myös monien muiden palveluiden käyttöä. Paitsi talouden hoitoon tunnuksia tarvitaan kirjauduttaessa esimerkiksi omakantaan. Jutun mukaan yli 65-vuotiaissa on puoli miljoonaa henkilöä, joilta joko puuttuu kokonaan digitaidot tai ne eivät riitä itsenäiseen asiointiin. Yli 85-vuotiaista noin 70 prosenttia ei asioi itsenäisesti sähköisissä palveluissa.
Ja se näkyy myös käytännössä.
Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa muistisairaan ikäihmisen tililtä veloitettiin kuukausien ajan yli 100 euroa turhista Elisa-tilauksista, vaikka hänellä ei ollut edes puhelinliittymää Elisalle. Tapaus paljastui, kun äiti ei saanut maksetuksi vuokraansa, koska tilillä oli vain 30 senttiä.
Tyttären selvitellessä asiaa kävi ilmi, että äidillä oli voimassa Urheilu Premium-, Viaplay-, kirjapalvelu- ja Elisa Viihde -tilaukset, joita tämä ei käytä. Myöhemmin selvisi, että äidiltä oli laskutettu kuukausikaupalla tuplana Katsomon, Ruudun, Urheilun ja Viaplayn tilauksia. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan ikäihmisen painostaminen ostopäätökseen, muistisairauden tai korkeasta iästä johtuvan harkintakyvyn alenemisen hyväksikäyttö sopimuksen solmimiseksi tai sopimuksen tekeminen tekohetkellä oikeustoimikelvottoman ihmisen kanssa voivat olla perusteita sopimuksen pätemättömäksi toteamiseksi.
Asia selvisi tyttären ponnekkaan toiminnan ansiosta, ja äiti sai päällekkäisistä tilauksista hyvitystä noin 300 euroa. Äidille tilattiin kukkia ja hän sai lahjakortin.
Eivätkä pelkästään vanhat ja muistisairaat…
Kirjailija Mikko Kalajoki kertoo Helsingin Sanomissa kokemuksistaan. Parikymmentä vuotta sitten mentiin huoltoaseman kassalle ja ostettiin pesu, mutta nykyään lähes kaikki tapahtuu automaattien ja sovellusten kautta. Teknologian on tarkoitus helpottaa ja sujuvoittaa palveluita. Kalajoen mielestä pesuautomaattien – kuten monen muunkin asian kanssa – on käynyt päinvastoin.
Kalajoki ajoi koneeseen kuten ennenkin. Sitten tuli hälytys, ja kone pysähtyi. ”Sinne ryntäsi kaveri tuimana ja selitti, että olen ajanut liian pitkälle laitteeseen. Ilmeisesti uusi kone oli niin tarkka, että siinä piti pysähtyä täsmälleen oikeassa kohdassa, ettei se mene jumiin. Aiemmin tällaista ongelmaa ei ollut.”
Moderneissa pesuroboteissa ongelmia voivat aiheuttaa myös rekisterikilven tunnistus ja paikkatieto-ongelmat sekä erinäisten etäyhteyksien pätkiminen. Toisella kerralla yksi laite pysähtyi noin viiden minuutin ajaksi kokonaan. Kalajoki olisi halunnut soittaa puhelinnumeroon, joka pesukoneiden sisällä on hätätapauksien varalta. Numero oli katvealueella näkymättömissä. ”Soitin numerotiedusteluun saadakseni paikan puhelinnumeron, ja juuri kun olin soittamassa asemalle, pesukone nytkähtikin taas käyntiin.”
Toisena esimerkkinä Kalajoki mainitsee auton, joka hänellä oli hetken sijaisautokäytössä. Hän yritti avata hansikaslokeron. ”Laskin, että kosketusnäytön kautta piti tehdä viisi eri toimenpidettä, jotta luukun sai auki. Voiko olla pidemmälle vietyä typeryyttä siitä, mihin teknologiaa käytetään?”
Lopuksi vielä viranomaistietoa.
Lääkärilehden jutussa vanhusasiavaltuutettu Päivi Topolla on selkeä näkemys siitä mitä ikäsyrjintä suomalaisessa terveydenhuollossa on: ohittamista. ”Meidän yhteiskunnassamme ikäsyrjintä on sitä, että vanhukset jätetään huomiotta”, Topo sanoo.
Digitaalisuuden vaade terveyspalveluissa on Topon mielestä räikeä esimerkki siitä, miten voidaan ummistaa silmät iäkkäille asiakkaille. ”Sanotaan, että katso sieltä potilastietojärjestelmästä. Ihminen lähtee hyvin hämmentyneenä kotiinsa ja ihmettelee, että mitähän se nyt mahtoi tarkoittaa ja keneltäköhän nyt pyydän apua, että voin omia tietojani käydä katsomassa”, Topo kuvaa valtuutetulle tulevia yhteydenottoja.
Vanhusasiavaltuutettu Topo kuvaa, että Sote-uudistusta on rakennettu oletuksella, jonka mukaan käytännössä kaikki palveluita käyttävät pystyvät toimimaan digitaalisissa järjestelmissä. Oletus ei pidä paikkaansa, vaan Suomessa on reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä, joiden digitaidot eivät riitä itsenäiseen sähköiseen asiointiin THL:n TerveSuomi tutkimuksen sekä Tilastokeskuksen tietojen perusteella arvioituna.
”Iäkkäiltä asiakkailta jää huomaamatta sähköisesti tehtyjä terveydenhuollon ajanvarauksia ja lähetettyjä laskuja. Myös jatkohoidon ohjeet voivat jäädä digiviidakkoon. Vaillinaisilla digitaidoilla varustetun ihmisen on yhä vaikeampi hoitaa omia asioitaan” Topo sanoo.
Sen pituinen se.
Ilkka Vänttinen
Pirkanmaan Muistiyhdistyksen muistiaktiivit
Lähteet:
https://www.suomalainennaisliitto.fi/index.php?k=226187
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011992135.html
https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000012099754.html
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000012144084.html
https://www.hs.fi/suomi/art-2000012142364.html
https://www.hs.fi/visio/art-2000012070121.html
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/paivi-topo-ikasyrjinta-on-ohittamista/

