Ajankohtaista
Hankkeen puolivuosikatsaus
25.6.2026
Hankkeen toinen vuosi on puolivälissä ja se on edennyt suunnitelmien mukaan. Vuoden alussa hankkeeseen tuli mukaan kaksi uutta kehittämiskumppania: Treili Oy ja Sointu Senioripalvelut, joiden kanssa käynnistimme yhteistyön arvokeskustelutyöpajoilla. Draamatyöpajat jatkuivat samojen kehittämiskumppanien kanssa kuin viime vuonnakin ja niitä toteutettiin jokaisen viiden hoivakodin kanssa kolme kappaletta.
Kaikille pirkanmaalaisten hoivakotien työntekijöille avoimia koulutuswebinaareja toteutettiin kevään aikana kaksi kappaletta, joista toinen oli hybriditilaisuus. Koulutuswebinaarit ovat nyt päättyneet, ja niitä toteutettiin yhteensä yhdeksän kappaletta hankkeen aikana. Webinaaripuheenvuoroista on julkaistu 15 koostetta hankkeen verkkosivuilla. Työyhteisölähtöisiä kokeiluja toteutettiin kevätkaudella yhteensä 15 kappaletta, ja niistä syntyi kuusi mallia, jotka tulevat kaikkien hoivakotien hyödynnettäväksi hankkeen Kohtaamisosaamisen työkalupakkiin. Toukokuussa järjestimme lisäksi kaksi webinaaria , joista toisessa esiteltiin hankkeen aikana kehitettyjä draamamenetelmiä ja toisessa hoivakodeissa tehtyjä työyhteisölähtöisiä kokeiluja.
Muistisairaan ihmisen kohtaamistilanteiden havainnointiin tarkoitetun työkalun pilotointi on valmis. Pilotointi toteutettiin neljän kehittämiskumppanin kanssa. Kaikille avoimen, virtuaalisen Kohtaamisen työkalupakin ja siihen liittyvän Kohtaamisosaamisen-passin kehittämistyöryhmä kokoontui kolmesti ja työkalupakkia pilotoidaan tällä hetkellä viiden hoivakodin kanssa. Tällä hetkellä hankkeen materiaalit löytyvät täältä verkkosivuilta väliaikaisesta Kohtaamisen työkalupakista.
Hanke on ollut näkyvillä mm. Gerontologia lehdessä ja Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuissa. Hankeryhmä on esitellyt hanketta erilaisissa tilaisuuksissa mm. TAMK-konferenssissa, Muistiliiton Muistiperjantai tilaisuudessa, HTTS-konferenssissa ja Gerontologia kongressissa.
Syyskuussa webinaari: Ihmislähtöinen kohtaaminen
24.6.2026

Seuraavat webinaarit 5.5 ja 19.5
Katso tarkemmat tiedot alla olevista mainoksista.


Katsaus hankkeen ensimmäiseen vuoteen
10.12.2025
Hankkeen ensimmäinen vuosi on takana ja se on edennyt suunnitelmien mukaan. Arvokeskustelutyöpajat toteutettiin jo keväällä kaikkien kehittämiskumppaneiden kanssa. Ensi vuonna toteutetaan arvotyöpajoja vielä kahden uuden kehittämiskumppanin kanssa. Toteutimme ensimmäisen kolmen kerran draamatyöpajasarjan viiden kehittämiskumppanin kanssa. Draamatyöskentely jatkuu ensi vuonna samojen kehittämiskumppanien kanssa. Kaikille pirkanmaalaisten hoivakotien työntekijöille avoimia koulutuswebinaareja toteutettiin seitsemän kappaletta ja näistä puheenvuoroista on saatavilla tällä hetkellä 11 koostetta täällä verkkosivuillamme. Työyhteisölähtöiset kokeilut toteutettiin kolmen kehittämiskumppanin kanssa. Kokeiluista syntyi malleja, joista osa valitaan kaikkien hoivakotien hyödynnettäväksi osaksi hankkeen Kohtaamisen työkalupakkia.
Muistisairaan ihmisen kohtaamistilanteiden havainnointiin tarkoitetun työkalun alustava versio on valmis ja sen pilotointi käynnistettiin marraskuussa yhden kehittämiskumppanin kanssa. Pilotointi jatkuu ensi vuoden alussa kahden muun kehittämiskumppanin kanssa. Kaikille avoimen virtuaalisen Kohtaamisen työkalupakin ja siihen liittyvän KOHO-passin kehittämistyöryhmä on koottu ja työskentely jatkuu ensi vuonna. Tällä hetkellä hankkeen materiaalit löytyvät täältä verkkosivuilta väliaikaisesta Kohtaamisen työkalupakista.
Hanke on ollut näkyvillä mm. Gerontologia lehdessä ja Muistiliiton sekä Tampereen ammattikorkeakoulun blogeissa. Hankeryhmä on esitellyt hanketta erilaisissa tilaisuuksissa mm. Muistifoorumilla, Pirhan IKI verkoston koulutusiltapäivässä, Culture and Health Forumilla ja HTTS järjestämässä Iäkkään hyvä hoito tapahtumassa.


Joulukuussa webinaari: Myötäeläminen työhyvinvoinnin mahdollistajana
11.11.2025
.png)
Marraskuussa webinaari: Muistisairaan ihmisen seksuaalisuuden monet muodot
9.10.2025

Lokakuussa webinaari: Muistisairaan ihmisen oikeudet
26.9.2025
.png)
Syyskuun webinaari: Läheiset hoivakodin arjessa
29.7.2025

KOHO-hankkeen puolivuosikatsaus
19.6.2025
“Mun mielestä on tärkeätä niinku kuunnella ja oikeasti kuulla...koska moni ilmaisee niin kun monia pieniä asioita... Mun mielestä on tärkeää ottaa sellaista pienistä vaikka sivulauseista niinku huomio silleen, että okei että tää oli niinku hänen toiveen paikka."
(Eräs hankkeessa haastateltu hoitaja kiteytti omaa kohtaamisosaamistaan näin)
Hankkeen ensimmäinen puolivuotinen on takana ja se on edennyt suunnitelmien mukaan. Alkukartoituskyselyt ja niitä täydentävät haastattelut on toteutettu. Kahdeksan kehittämiskumppanina olevan hoivakotiorganisaation kanssa on toteutettu kahden kerran arvotyöpajasarja. Kaikille pirkanmaalaisten hoivakotien työntekijöille avoimia koulutuswebinaareja on toteutettu kaksi. Työyhteisölähtöiset kokeilut on käynnistetty kahdessa työyhteisössä ja draamatyöpajat kolmessa työyhteisössä kevään 2025 aikana. Muistisairaan ihmisen kohtaamisen havainnointityökalun kehittäminen on aloitettu ja sitä varten on koottu kehittämistyöryhmä. Hanke on ollut näkyvillä KMV-lehdessä, Pirkanmaan hyvinvointialueen uutisissa ja Gerontologian tutkimuskeskuksen blogissa. Hankeryhmä on osallistunut Rollaattorimarssille ja Lempeä hoiva -hankkeen päätöstapahtumaan.

Webinaari : Validaatiomenetelmä kohtaamisen tukena 19.8.2025 pirkanmaalaisten hoivakotien työntekijöille
12.6.2025
)%20(1).png)
Webinaari Mikä ihmeen muistisairaus? 15.4.2025 pirkanmaalaisten hoivakotien työntekijöille
13.3.2025

Webinaari Kohtaamisia hoivakodeissa 1.4.2025 pirkanmaalaisten hoivakotien työntekijöille
27.2.2025

Arvotyöpajat käynnistyivät
17.2.2025
Hankkeessa toteutettiin ensimmäinen työpaja 13.2 Tupahoivan ja Sastamalakodin työntekijöiden kanssa. Molemmat hoivakodit toimivat kehittämiskumppaneina hankkeessa. Teemana oli arvot, jotka ohjaavat omaa työtä muistisairaiden henkilöiden parissa. Tunnelma työpajassa oli lämmin ja tunteillekin annettiin tilaa. Jokaisessa kehittämiskumppanina olevassa hoivakodissa toteutetaan kaksi arvotyöpajaa tänä keväänä. Työpajat toimivat samalla hankkeen käynnistystapahtumina. Arvotyöpajojen välissä tehdään välitehtävä, jota työstetään oman yksikön työntekijöiden kesken.




