Uusi taidenäyttely

23.1.2023

Pirkanmaan Muistiyhdistyksen tiloissa Tampereella nähdään tammi–helmikuussa Jonna Viljasen näyttely Roiskuu. Näyttelyssä on esillä taiteilijan töiden monipuolinen poikkileikkaus muutaman lähivuoden ajalta. Esilllä on isokokoisia tussipiirroksia sekä öljyvärimaalauksia ja muutama akvarellimaalaus. Aiheena näyttelyssä on Viljaselle ominaisesti ihminen. "Ihmiskeho ja katse kertoo usein tarinaa, jota on luonteva kuvata vuodesta toiseen.", kertoo Viljanen.

Kuvassa taiteilija Jonna Viljanen teoksensa äärellä.